Työntäyteistä elämää

Huh, oon ollut melkoisen poikki täällä, enkä siksi oo päässyt blogin ääreen kahteen viikkoon!

Tosiaan saavuin tänne tilalle maanantaina bussilla (oli muuten mielenkiintoista raahata kahta isoa matkalaukkua neljässä eri bussissa...) ja minua vastassa oli kaksi mukavaa saksalaista tallityttöä. Ensimmäisenä päivänä minun ei tarvinnut työskennellä, joten kuljin vain ympäriinsä ja katselin mitä muut tekevät. Omistajat eivät olleet paikalla, kun saavuin, mutta päärakennuksessa törmäsin suomalaiseen harjoittelijaan ja tsekkiläispariskuntaan, jotka olivat olleet tilalla jo pitemmän aikaa töissä. Pääsin melkein heti ratsastamaan suomalaisnaisen kanssa, jonka kanssa teimme vajaan tunnin lenkin lähimaastoissa ruuna Stuvúrilla ja tamma Ástalla.

Ensimmäisellä viikolla saatiin vielä lunta, onneksi vain päiväksi.

Ensimmäinen viikko sujui vähän epämääräisesti, sillä omistajat olivat pitkällä ratsastusretkellä Reykjavikissa ja minä yritin totutella työtehtäviin saksalaistyttöjen ja päärakennuksen henkilökunnan opastuksella. Tuntui, että opittavaa oli valtavasti, ja odotin jo kauhulla ensimmäisen ratsastusretken vetämistä yksin... Aluksi pääsin muutaman kerran mukaan ratsastusretkille saksalaistyttöjen kanssa, mutta hetken päästä en saanutkaan enää olla hännillä, vaan jouduin vetämään retken tyttöjen ollessa mukana henkisenä tukena. Vaikeinta retkien pidossa on pitää aluksi ohjeistus ratsastajille englanniksi ja muutenkin englannin vääntäminen kovassa tuulessa on retken aikana on haastavaa, kun pitää artikuloida selvästi, että asiakkaat ymmärtävät. Toinen hankalan tuntuinen juttu on, että minä olen vastuussa siitä, jos jotain tapahtuu, esimerkiksi asiakkaan hevonen villiintyy. Tähän asti ratsastusretket ovat onneksi sujuneet suhteellisen hyvin ja olen saanut vetää pari retkeä jopa suomeksi, mikä on mukavaa vaihtelua.

Mukana ratsastusretkellä harjoittelemassa.

Ensimmäinen yksin vedetty ratsastusretki Thori-tamman kanssa.

Näinä kahtena viikkona olen päässyt tekemään todella monipuolisesti töitä. Olen siivonnut karsinoita, ruokkinut hevosia, vetänyt ratsastusretkiä, harjannut hevosia, tehnyt aamiaisbuffetin, tarjoillut illallisella, siivonnut mökkejä ja huoneita, ottanut vastaan asiakkaita päärakennuksessa, siivonnut yleisiä tiloja ja niin edespäin. Tällä hetkellä tuntuu, että olen omaksunut kaikki perusasiat, mutta moni asia tuntuu vielä vaikealta.

Ensimmäisen vapaapäiväni vietin Selfossissa. Kuvassa yksi kaupungin maamerkeistä, Ölfusárbrú-silta.

Työtä täällä saa tosiaan tehdä enemmän kuin riittämiin ja odotukset 40 tunnin työviikosta murtuivat samantien. Työtä tehdään yleensä vähintään 9 tuntia päivässä (parhaimmillaan olen tehnyt 12 tunnin päiviä) ja vapaapäiviä on vain yksi viikossa ja minulla se on maanantai. Työpäivien jälkeen ei jaksa juuri tehdä muuta, kuin käydä syömässä ja mennä nukkumaan. Osa päivistä on ollut oikein mukavia, mutta joidenkin päivien jälkeen tekisi vain mieli huutaa. Onneksi joustoa löytyy kuitenkin siinä mielessä, että pääsen elokuussa viikon lomalle Reykjavikiin, kun vanhempani tulevat. Saatan saada muutaman vapaan myös kesäkuussa, jos poikaystäväni tulee käymään.

Maailman suloisin lihapullaruuna Lýsingur!

Kaikki ei siis ole mennyt ihan niin kuin kuvittelin, mutta toisaalta ei tämä nyt niin kamalaakaan ole, kunhan vain tottuisi tähän työrytmiin, Supermukavat työntekijät, upeat maisemat ja ihanat hevoset auttavat onneksi jaksamaan. :)

Maisema tänään. Maa alkaa jo vihertää, mikä kertoo Islannin kesän olevan lähellä.

Ensimmäisten päivien mietteitä

Ensimmäinen lento yksin ja ensimmäinen yö yksin ulkomailla, molemmista on nyt selvitty! Suomen päässä olin vielä kauhusta kankea, mutta nyt tuntuu aikalailla hyvällä tavalla jännittävältä. Lento Icelandairilla sujui todella hyvin, tosin laskeutuminen oli kovan tuulen vuoksi aika... mielenkiintoista. Keflavikin lentokenttä oli onneksi selkeä ja navigoin itseni helposti "Meeting point"-kyltin alle, jonka luota kyytini Bed&Breakfast-hotellille lähti. Kyytiin tuli lisäkseni mukava vanhempi islantilaisrouva, jonka kanssa juttelimme niitä näitä. Hän muun muassa, että kaikki islantilaiset puhuvat englantia ja toivotti hyvää matkaa.

En ole ehtinyt vielä paljoa nähdä Islantia, mutta jo tässä vaiheessa on käynyt selväksi, kuinka karu maa tämä on. Lentokoneesta näkyi muun muassa suuri jäätikkö ja mustia, tuoreita laavakenttiä. Koko Islannin maaperä on itseasiassa yhtä laavakenttää, jonka päälle on kasvanut vähän nurmea. Lisäksi tänne (ainakin Keflavikiin) on istutettu muutamia puita, jotka ovat tosin melko nuoria ja kitukasvuisia.

Astuessani ulos lentokentältä olin varautunut koleaan, mutta +6 astetta tuntuikin yllättävän lämpimältä. Tuulikaan ei ollut maassa niin hyytävä ja kova kuin oletin, tosin puuskat ovat toisinaan melko voimakkaita.

Yövyin siis lentokentän vieressä olevassa Bed&Breakfast tyyppisessä hotellissa ja tänään matka jatkuu ensin takaisin lentokentälle, josta hyppään Flybusiin, joka vie minut Reykjavíkin paikallislentokentälle. Sieltä etsin pysäkin, josta pääsen bussiin numero kolme, jolla matkustan Mjóddiin, josta lähtee vielä yksi kaukoliikenteen bussi, jolla pääsen Hellaan. Melkoista bussien kanssa pelailua siis tiedossa täksi päiväksi.